1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Israel tuhosi palestiinalaistaloja

Israel on tuhonnut kymmeniä palestiinalaistaloja Rafahin kaupungissa. Kaksitoista tankkia ja puskutraktoria tunkeutui Gazan pakolaisleirille aikaisin torstaina.

Asiasta kertoivat paikalliset silminnäkijät ja palestiinalaiset turvallisuuslähteet.

Palestiinalaisviranomaisten mukaan asukkaat joutuivat jättämään kotinsa ja sadat ihmiset jäivät kodittomaksi.

Israelin joukot suojasivat operaatiota raskain konekiväärein. Mahdollisista loukkaantuneista ei ole tietoa.

Operaatio oli vastine palestiinalaisjärjestö Hamasin keskiviikkoiselle iskulle, jossa kuoli neljä israelilaissotilasta sekä molemmat hyökkääjät. Isku kohdistui Israelin armeijan vartioasemaan Kerem Shalomin kibbutsin ulkopuolella.

Palestiinalaishyökkäys oli ensimmäinen veriteko sen jälkeen, kun palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat kaksi viikkoa sitten vetosi iskujen lopettamiseksi.

Jo keskiviikkoiltana Israelin tankit olivat tunkeutuneet palestiinalaisalueelle Rafahin lähellä ja tuhonneet palestiinalaisten turvallisuusaseman.

Aiemmin israelilaisjoukot olivat lisäksi vallanneet kolme palestiinalaisjoukkojen poliisiasemaa Mawasyn alueella Etelä-Gazassa.

AP, AFP, STT