Ranskassa löytyi amforittain etruskiviiniä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Etelä-Ranskan rannikon tuntumasta vuonna 1999 löydetty etruskialus on aarreaitta, hehkuttavat ranskalaiset meriarkeologit. Heidän mukaansa alus kertoo etruskeista enemmän kuin yksikään aiemmin löytynyt alus. Hylystä on paljastunut muun muassa yli 700 amforaa viiniä.

Alus löytyi Toulonin läheltä

vuonna 1999

Viinilöytö on erittäin harvinainen ja kiinnostava, sillä etruskien mahtiaikaan viini oli harvojen herkkua. Sitä nauttivat lähinnä yläluokat ja kelttiläiset ylimykset, ja sitä vaihdettiin metalleihin, kertoo Luc Long Ranskan kulttuuriministeriön meriarkeologian osastolta.

Hänen mukaansa löydön tekee kiinnostavaksi sekin, että amforat ovat harvinaista mallia. Kuhunkin amforaan on säilötty 26 - 37 litraa viiniä nykyisen Toscanan alueelta.

500- ja 600-lukujen taitteessa ennen Kristusta purjehtinut alus valottaakin myös etruskien kaupankäyntiä kreikkalaisten ja silloisten ranskalaisten kanssa, tutkijat huomauttavat.

He uskovat, että noin 20-metrinen alus oli lähtenyt Caeresta (nykyisestä Cerveteristä) ja oli matkalla Lattaraan, joka sijaitsi lähellä nykyistä Montpellier'n kaupunkia.

Aluksesta on saatu päivänvaloon myös muun muassa kreikkalaisia astioita, etruskien tekemiä uurnia, pronssiesineitä, kallisarvoinen lautanen sekä tuoksuöljypullo.

Viinin ja esinelöytöjen lisäksi arkeologit toivovat pääsevänsä käsiksi etruskien laivanrakennustapojen saloihin. Muita kokonaisia etruskialuksia ei ole löydetty, ja tutkijat yrittävät nyt selvittää muun muassa, oliko alus etruskien omaa tekoa.

Etruskit olivat merenkävijöitä ja kauppiaita

Etruskien kansa asui suunnilleen nykyisen Toscanan alueella Italiassa, Tiber- ja Arnojokien välillä. Etruskit muodostivat kaupunkivaltioiden löyhän liittouman, joka kävi ahkerasti kauppaa ja hallitsi nykyisen Italian länsirannikon merialueita vuosisatojen ajan.

Etruskikulttuuri kehittyi 700-luvulla eKr. ja kansa ulotti mahtinsa 500-luvulla jo Roomaan asti. Heidän valtakautensa alkoi hiipua 400-luvulla, ja lopulta kansa sulautui roomalaisiin 100-luvulla eKr.

Nyt Ranskassa tutkittava etruskialus löytyi sattumalta vuonna 1999, Giensin saaristosta läheltä Toulonin kaupunkia, 65 metrin syvyydestä. Nyt alus odottaa lisätutkimuksia hiekkaan haudattuna.

AFP, YLE24