Öcalanille syyte maanpetoksesta

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Viikko sitten pidätetty kurdijohtaja Abdullah Öcalan on asetettu Turkissa syytteeseen maanpetoksesta, kertoo maan uutistoimisto Anatolia.

Tuomari luki Öcalanille syytteen Imralin saarella, jossa kurdijohtaja on ollut vankilassa siitä asti, kun hänet tuotiin Keniasta Turkkiin.

Syytteen perusteena on Öcalanin johtaman Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n käymä sisällissota itsenäisen kurdivaltion puolesta. PKK:n ja Turkin joukkojen taistelut ovat vaatineet arviolta 30 000 ihmisen hengen.

Maanpetoksesta voidaan Turkissa tuomita jopa kuolemaan. Maassa ei ole kuitenkaan teloitettu ketään vuoden 1984 jälkeen.

Oikeudenkäynnin rehtiyttä epäillään

Ihmisoikeusjärjestöt ja länsimaat ovat epäilleet, saako Öcalan Turkissa rehdin oikeudenkäynnin.

Turkki on torjunut epäilyt perusteettomina, mutta torjui tiistaina EU:n pyynnön lähettää tarkkailijoita oikeudenkäyntiin.

Turkin salaisen poliisin joukot sieppasivat Öcalanin viime viikon tiistaina Kenian pääkaupungissa Nairobissa, jossa hän oli piileskellyt Kreikan suurlähetystössä.

Välikohtaus on kiristänyt Turkin ja Kreikan ennestäänkin huonoja välejä. Turkki syyttää Kreikkaa sissien tukemisesta. Kreikassa puolestaan Öcalanin pidätys johti kolmen ministerin eroon.