Albright arvostelee Bushin puheita

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Madeleine Albright on arvostellut kovin sanoin presidentti George W. Bushin puhetta, jossa tämä syytti Irania, Irakia ja Pohjois-Koreaa terrorismin tukemisesta.

Albright sanoi NBC:n tv-ohjelmassa, että maiden leimaaminen "pahan akseliksi" oli suuri virhe ja saattaa vaikeuttaa Yhdysvaltain kansainvälisiä suhteita.

Hän totesi, että tilanne kussakin maassa on kovin erilainen ja on väärin niputtaa niitä yhteen.

Albrightin mukaan Yhdysvaltain ulkomaisia liittolaisia voi vieraannuttaa Bushin varoitus, että nämä kolme maata voisivat pian olla Yhdysvaltain terrorismin vastaisen sodan kohteita.

Albright myös arveli, että Bushin tapa hoitaa ulkopolitiikkaa on saanut monet kansainvälisessä yhteisössä uskomaan, että Yhdysvallat on menettänyt järkensä.

Saudi-Arabian lehdistö nyreissään

Myös Saudi-Arabian sanomalehdet ovat jyrkin sanoin arvostelleet Bushin alkuviikolla kongressille pitämää linjapuhetta. Saudilehdistö moitti Yhdysvaltoja halusta kontrolloida koko maailmaa ja varoitti tämän karkottavan liittolaisia.

Al-Riad-lehden mukaan Yhdysvalloilta puuttuu viisautta ymmärtää, että kansojen ja kansakuntien välillä on eroja.

Lehti neuvoi Valkoisen talon päätöksentekijöitä lukemaan jälleen historiankirjoitukset siitä, kuinka imperiumit ovat nousseet ja tuhoutuneet. Lehti muistutti, miten kommunistit, natsit ja fasistit kukistuivat yrittäessään omavaltaisesti dominoida maailmaa.

Al-Watan-lehti puolestaan sanoi Yhdysvaltain johdon suurennelleen terrorismin vaaroja ja lyöneen sotarumpuja sokeana kostonhalusta. Sen sijaan Yhdysvaltojen pitäisi etsiä parempia vaihtoehtoja yhteistyössä ystäviensä ja liittolaistensa kanssa.

Okaz-lehti puolestaan katsoo, että Yhdysvallat näyttää olevan törmäyskurssilla enemmistön maailman maista kanssa.

- Yhdysvaltain ystävinä velvollisuutemme on sanoa, että tällainen politiikka tuo enemmän vihollisia kuin ystäviä, ja lopulta kaikki häviävät, Okaz kirjoitti.

AFP