Suomalaiset kaipaavat turvallisuutta

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Rikollisuuden ja väkivaltaisuuden vähentäminen on tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan tärkein asia, kun suomalaiset tekevät äänestyspäätöstään.

Suomen Gallupin Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen-lehdelle tekemän tutkimuksen mukaan 88 prosenttia kansasta piti tärkeimpänä asiana turvallisuuden parantamista.

Seuraavaksi tärkeimpiä asioita tulevan eduskunnan hoidettaviksi olivat sosiaalietujen väärinkäytön estäminen sekä luonnon ja ympäristön suojelu.

Hyvinvointivaltion aatteet tuntuivat olevan suomalaisilla yhä voimissaan.

Suurin osa haastatelluista oli valmis luopumaan tuloveron kevennyksistä, jos sen vaihtoehtona olisi täystyöllisyys.

Myös yhteiskunnan eriarvoisuuden vähentäminen ja syrjäytymisen estäminen olivat tärkeitä tavoitteita.

Vähiten tärkeä asia kansalaisten mielissä oli tutkimuksen mukaan julkisten palvelujen yksityistäminen.

Myöskään EU-integraation syventäminen ja ydinvoiman lisärakentaminen eivät saaneet kansalaisilta suosiota.