Saharan laitamat vihertävät jälleen

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Satelliittikuvat Saharan autiomaan etelälaidalta kertovat, että kasvillisuus on palannut aiemmin kuiville alueille. Monikansallisen tutkimusryhmän työn tulokset on julkistettu brittiläisessä New Scientist -tiedelehdessä.

Kasvillisuus on löydösten mukaan vallannut alaa suuressa osassa Saharan eteläosaa, eli Mauritanian eteläosassa, luoteis-Nigerissä, Tshadin keskiosassa sekä Sudanissa ja osissa Eritreaa.

Burkina Fason pohjoisosaa 20 vuotta siten piinannut kuivuus muutti suuren alueesta aavikoksi. Nyt seudulla kasvaa jo runsaasti kasvillisuutta.

Tutkijoilla ei ole tarkka käsitystä sitä, miksi autiomaan laita vetäytyy takaisin. Sademäärä on ilmeisesti lisääntynyt.

Huomattavaa on, että vaikka kasvillisuus leviää kaikkialla, kehitys on nopeinta sellaisilla seuduilla, joilla maaperän ja veden käyttöön on kiinnitetty erityistä huomiota. Tutkijat jakavatkin kiitosta kehitysyhteistyötä tekeville järjestöille.

Vettä saadaan talteen yksinkertaisillakin konsteilla. Yksi tehokkaimmista on asettaa kiviä riveiksi mäkien syrjille. Kivet estävät sadevettä virtaamasta paljasta mäenrinnettä alas, vaan vesi jää kosteuttamaan maaperää.

Tällä tavalla on kyetty saamaan maatalouskäyttöön tuhansia hehtaareja maata, jolla aikaisemmin ei kasvanut kuivuuden takia yhtään mitään.

BBC