1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kaupalta tiukat moitteet Tullilaboratoriolle

Kauppa on närkästynyt Tullilaboratorion julistamista tiedoista, joiden mukaan tuontielintarvikkeiden laatu on heikentynyt.

Kaupan mielestä Tullilaboratorion eilinen tiedote ja sen pohjalta tehty uutisointi antavat harhaanjohtavan kuvan tuontielintarvikkeiden laadusta.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine katsoo, että tullilaboratorion saamat tulokset ovat seurausta näytteenoton kohdentamisesta. Sen vuoksi tuloksista ei voi tehdä tilastollisia päätelmiä, eivätkä tämän vuoden tutkimukset ole liioin verrannollisia edellisen vuoden tutkimuksiin nähden.

Finnsitro Oy:n toimitusjohtaja Mikko Korpinen kertoo, että kaikki yhdeksän tarkastelukauteen kuuluvaa Israelista tullutta ongelmaerää on saapunut maahamme helmi-huhtikuussa. Tämän jälkeen ei Suomeen ole Israelista tullut yhtään ongelmaerää.

Korpinen muistuttaa vielä, että eristä kuusi oli bataattia, jonka osuus Israelin kokonaistuontimääristä oli alle puoli prosenttia. Finnsitro markkinoi Suomessa Israelin hedelmiä ja vihanneksia.

Päivittäistavarakauppiaiden Laine toivoo, että tullilaboratorio suunnittelisi tiedottamisensa niin, että kuluttajille ei syntyisi väärä kuvaa tuontielintarvikkeiden laadusta kokonaisuudessaan.