EU antoi periksi USA:lle syytesuojakiistassa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Euroopan unioni on antanut periksi Yhdysvalloille kansainvälisen rikostuomioistuimen syytesuojakiistassa.

EU on sopinut, että jäsenmaat voivat solmia kahdenvälisiä syytesuojasopimuksia Yhdysvaltain kanssa. EU:n ulkoministerien on määrä vahvistivat päätöksen maanantaina Brysselissä.

Syytesuoja koskisi Yhdysvaltain puolustusvoimien tai hallituksen henkilöstöä, ei yksityishenkilöitä. USA puolestaan lupaa, että ulkomailla rikoksista syytetyt joutuvat oikeuden eteen kotimaassaan ja heitä ei jätetä rankaisematta.

Yhdysvallat on vaatinut kansalaisilleen syytesuojaa koska se uskoo, että sen sotilaat saattaisivat joutua tuomioistuimessa poliittisesti värittyneiden oikeudenkäyntien kohteiksi.

Yhdysvallat on EU-lähteiden mukaan tyytyväinen kun kuukauden jatkuneeseen kiistan on löytynyt ratkaisu.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n on määrä aloittaa toimintansa Haagissa ensi vuonna. ICC voi asettaa henkilön syyteeseen joukkotuhosta, vakavista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotarikoksista.

YLE24