Huoneistokeskus palauttaa välityspalkkioita

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Huoneistokeskus palauttaa henkilökunkuntansa ostamista asunnoista perimänsä välityspalkkiot korkoineen kymmenen vuoden ajalta.

Palautus koskee kauppoja, joissa yksityishenkilö on myynyt asuntonsa Huoneistokeskuksen välittäjälle ja kaupasta on peritty välityspalkkio.

Etelä-Suomen lääninhallitus totesi viikko sitten, että Huoneistokeskus on toiminut lainvastaisesti periessään välityspalkkion asiakkaalta, joka on myynyt asuntonsa suoraan välittäjälle.

Laki ei kiellä välittäjiä ostamasta välitettäviä asuntoja, mutta tällöin liikkeellä ei ole oikeutta palkkioon kaupasta. Kuluttaja-asiamiehen mukaan Huoneistokeskuksen asuntokaupoissa vahinkoa kärsineiden myyjien oli syytä vaatia rahojaan takaisin.

Huoneistokeskuksen mukaan palautus koskee arviolta 100 asuntokauppaa. Välityspalkkiot palautetaan asiakkaille korkoineen, mutta koron suuruutta ei ole vielä päätetty.

Huoneistokeskus ottaa yhteyttä asiakkaisiin, jotka ovat myyneet asuntonsa yhtiön palveluksessa olleelle viiden viime vuoden aikana. Sitä aiemmin asuntonsa myyneitä kehotetaan ottamaan itse yhteyttä Huoneistokeskukseen.

STT