Dole toiveikas Kosovon rauhansopimuksen suhteen

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kosovon albaanijohtoa Makedoniassa tavannut entinen senaattori Bob Dole uskoo albaanien allekirjoittavan rauhansopimuksen jo sunnuntaina. Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright saapui lauantaina Aasian-kiertueensa päätteeksi tapaamaan Lontooseen virkaveljeään Robin Cookia ja Bob Dolea.

Ministerit tapasivat myös Yhdysvaltain pääneuvottelijan Christopher Hillin (kuvassa) ja Naton johtoa sekä selvittivät Dolen matkan tuloksia. Dole tapasi perjantaina albaanijohtoa Makedoniassa serbien evättyä häneltä viisumin Kosovoon.

-Uskon, että albaanit pitävät sanansa ja allekirjoittavat Ranskassa laaditun sopuratkaisun, sanoi Dole tiedotustilaisuudessa Lontoossa lauantaina. Christopher Hill oli varautuneempi tuloksen suhteen, mutta myönsi edistystä tapahtuneen.

Myös albaanijohtaja Ibrahim Rugova arvelee albaanien pian vahvistavan Ranskassa laaditun sovintoesityksen. Dolen mukana olleet toimittajat kehottavat kuitenkin olemaan odottamatta liikoja.

Kriisipalaverin makua Lontoon tapaamiselle antoi sekin, että Albrightia on lehdistössä kritisoitu toiminnastaan. Erään washingtonilaisen kolumnistin mukaan ministeri on vaurioittanut maansa uskottavuutta niin pahoin, että Kosovon kriisin pikkutekijätkin lyövät hänelle luurin korvaan.

Viime kuussa keskeytyneissä neuvotteluissa albaanit lupasivat allekirjoittaa

Rambouillet'n linnassa neuvotellun sopimuksen. Se takaisi albaaneille laajan itsehallinnon, joskaan ei itsenäisyyttä, ja toisi 30 000 Naton sotilasta valvomaan Kosovon rauhaa.

Albaanien myöntyminen kasvattaisi samalla serbien paineita suostua sopimuksen ehtoihin. Juuri vieraiden joukkojen tulo Kosovoon loukkaa sopimuksessa Jugoslaviaa eniten. Nato on uhannut serbejä ilmaiskuilla strategisiin kohteisiin elleivät nämä myönny rauhansopimukseen.

Tilanne Kosovon suunnalla jännittyy

Diplomaattilähteiden mukaan Nato on kutsunut osapuolet Euroopan-päämajaansa neuvottelemaan sopimuksen ehdoista ja valvonnasta. Osapuolten on myös määrä tavata Ranskassa uudestaan 15. maaliskuuta, jolloin sovun on synnyttävä.

Jugoslavia näyttää paremminkin valmistautuvan sotaan. Maan hallitus kertoi torstaina, että sotatarviketehtaita on kehotettu tehostamaan tuotantoaan. Kosovon rajalle ollaan myös ilman ilmeistä syytä kokoamassa uusia joukkoja.