Poliisiylijohtaja Naulapäästä rikosilmoitus

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Poliisiyhdistys Poliisit ry:n luottamusmies on tehnyt rikosilmoituksen poliisiylijohtaja Reijo Naulapäästä.

Poliisiylijohtaja Reijo Naulapää

Ilmoitus tehtiin, koska Naulapää sulki torstaina Internetissä toimivan poliisien keskustelupalstan.

Rikosilmoituksen mukaan Naulapäätä on syytä epäillä törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Lisäksi rikosilmoituksessa mainitaan yhteistoimintavelvoitteen rikkominen, työsopimuslakirikkomus sekä työsyrjintä.

Naulapää perusteli keskustelupalstan sulkemista sillä, että sitä käytettiin työtaistelun välineenä ja keskustelu oli välillä asiatonta. Tilanne kärjistyi, kun uusi palkkajärjestelmä synnytti palstalla kiivasta keskustelua.

Rikosilmotuksen jättänyt luottamusmies arvioi sunnuntaina, että poliisin piiristä tehty rikosilmoitus poliisiylijohtajasta on Suomen historiassa ainutkertainen. Hänen mukaansa rikosilmoituksen tarkoituksena on sananvapauden puolustaminen ja keskustelupalstan avaaminen uudelleen.

Poliisiylijohtaja Naulapää muistuttaa, että rikosilmoituksen tehnyt järjestö on poliisin neuvottelujärjestelmän ulkopuolella. Naulapää totesi perjantaina, että keskustelupalsta oli työnantajan tarjoama, joten sen käytölle voitiin asettaa joitain rajoja.

Tapauksen esitutkintaa tekemään määrätään ulkopuolinen syyttäjä, koska rikosilmoituksen kohteena on poliisi.

STT