EU sopuun ruoan geenimerkinnöistä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

EU:n maatalousministerit ovat sopineet geenimuunneltujen elintarvikkeiden uusista merkintäsäännöksistä.

Niiden mukaan elintarvikkeissa ja eläinrehussa, jotka sisältävät yli 0,9 prosenttia geenimuunneltuja ainesosia, tulee olla asiasta kertova merkintä.

Satunnaisesti niitä sisältävien tuotteiden kohdalla rajaksi sovittiin 0,5 prosenttia.

Yhteisymmärrykseen asiasta päästiin vuorokauden kestäneiden vaikeiden neuvottelujen jälkeen. Sitä ennen asiasta oli väännetty kättä jo kuukausia.

Puheenjohtajamaa Tanskan mukaan kompromissiesityksen taakse onnistuttiin lopulta haalimaan tarvittava määräenemmistö. Esitystä kannattivat viime vaiheessa muun muassa Ranska, Saksa ja Italia.

Suurista maista Britannia oli sitä vastaan. Britannia olisi asettanut rajaksi 1,0 prosenttia.

EU-ministerien sorvaama sopu menee seuraavaksi EU:n parlamentin hyväksyttäväksi. Parlamentti on aiemmin vaatinut rajojen vetämistä alemmaksi, joten on mahdollista, että se muuttaa esitystä.

AFP, AP