TT:n kysely: Työpaikat vähenevät teollisuudessa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Teollisuuden työpaikat vähenevät noin 10 000:lla ensi syksyyn mennessä, kertoo TT:n jäsenkysely. Suhteellisesti eniten työllisyys heikkenee tekstiili- ja vaateteollisuudessa. Metalliteollisuudesta arvellaan poistuvan 6 000 työpaikkaa.

Teollisuuden palvelualoilla työpaikat sen sijaan lisääntyvät. Suurinta lisäystä odotetaan kiinteistö- ja siivouspalveluissa sekä liike-elämän palveluissa.

Yrityksittäin näkymät vaihtelevat suuresti. Neljännes teollisuusyrityksistä aikoo palkata lisää väkeä ensi syksyyn mennessä.

Vaikka teollisuuden työllisyys on heikentynyt tänä vuonna, oli lomautettuja työntekijöitä lokakuussa saman verran kuin edellisenäkin syksynä. Lomautusten määrässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia 1990-luvun alun laman jälkeen.

TT:n jäsenyrityksistä lähes puolet uskoo kuitenkin, että työvoimasta lähivuosina pulaa henkilöstön ikääntymisen ja muuttuvien osaamistarpeiden takia. Vaikeinta on löytää teollisuuden ja rakennusalan perusammattien osaajia.

Teollisuuden ja työnantajain keskusliitto kyseli jäsenyrityksiensä työllisyysnäkymiä lokakuussa. Työvoimatiedusteluun vastasi 3 800 eli 62 prosenttia kaikista jäsenyrityksistä.

YLE24