Vihreä lippu jo 77 päiväkodilla ja koululla

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Seitsemälle päiväkodille ja kahdeksalle koululle on myönnetty oikeus käyttää Vihreää lippua merkkinä sitoutumisesta ympäristökasvatustyöhön. Kinnarin koulu Järvenpäästä sai lisäksi Vihreän lipun pysyvän käyttöoikeuden. Uudet lipunsaajat mukaan lukien Suomessa liehuu nyt 77 vihreää lippua.

Kaikkiaan kansainvälisessä Vihreä lippu -ohjelmassa on Suomessa mukana 125 päiväkotia, koulua ja oppilaitosta. Maailmalla Vihreitä lippuja on 25 eri maassa yhteensä noin 2 000.

Vihreä lippu myönnetään sellaisille kouluille ja päiväkodeille, jotka ovat sitoutuneet pitkäjänteiseen ympäristökasvatustyöhön ja joissa tehdään arkipäivän ympäristötekoja. Tärkeää on myös se, että lapset ja nuoret osallistuvat ympäristöasioiden suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Vihreän lipun käyttöoikeus on voimassa 18 kuukautta, jonka jälkeen sitä pitää hakea uudestaan. Suomen Vihreä lippu -toimikunta tekee päätökset raporttien perusteella.

Toimikunta vaatii kaikkien Vihreän lipun kriteerien täyttymistä, että lipun voi saada. Näin varmistetaan se, että Vihreä lippu todella viestii ympäristömyönteisestä ja lapsia osallistavasta toiminnasta, sanoo projektipäällikkö Marjut Joensuu.

Pysyvän lipun voi saada, kun on ollut ohjelmassa mukana vähintään kolme vuotta. Pysyvän lipun on tähän mennessä saanut Suomessa yksi päiväkoti ja kolme koulua. Pysyvän lipun saaminen edellyttää vahvaa sitoutumista Vihreän lipun periaatteisiin.

Joulukuussa vihreän lipun saivat:

Kaarinan perhepäivähoidon Vihreä lippu -team, Kaarina

Päiväkoti Pihlajanmarja, Piikkiö

Päiväkoti Satumetsä, Rusko

Päiväkoti Wellamo, Porvoo

Tornikadun lastentarha, Raisio

Viialan päiväkoti, Naantali

Voudinpuiston päiväkoti, Lohja

Kallahden peruskoulu, Helsinki

Kinnarin koulu, Järvenpää

Myllypuron yläaste, Helsinki

Nummen koulu, Turku

Pihkapuiston koulu, Helsinki

Ruvaslahden koulu, Ruvaslahti

Palvelualojen oppilaitos, Helsinki

Pieksämäen lukio, Pieksämäki

Ylen ympäristötietopalvelu