Australian palot iskivät raivokkaasti pääkaupunkiin

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Australian pensaspalot ovat edenneet pääkaupunkiin Canberraan ja tuhonneet 50 - 100 taloa. Ainakin yhden ihmisen pelätään kuolleen, ja tuhansia on evakuoitu.

38 asteen helteessä ja kovassa tuulessa eteneviä paloja osattiin odottaa, mutta niiden vauhti ja raivo yllättivät asukkaat. Maastopalot ovat tosin yleisiä tähän aikaan vuodesta, mutta tänä kesänä tienoo on rutikuiva vuoden kestäneen kuivuuden jälkeen.

Canberraan on julistettu poikkeustila, ja kaikki kaupunkiin johtavat tiet on suljettu. Myös sähkön, kaasun ja veden jakelu on pulassa.

Säätiedotteen mukaan tuulet ovat kääntymässä, mikä tuo turmaa myös eteläisiin kaupunginosiin, ja tilanne pahenee tunti tunnilta.

Uupuneiden palomiesten avuksi on lähtetty sotilaita, ja viranomaiset ovat pyytäneet myös kaikkia kykeneväisiä kaupunkilaisia torjumaan tulta. Kaikkia kehotetaan täyttämään kylpyammeensa sammutusvedellä kipinäpalojen varalta.

Vuoristossa Canberran lounaispuolella riehuu pahin palo 50 vuoteen. Sen alta on ollut pakko vetää palomiehetkin, eivätkä lentokoneet ole savulta päässeet kartoittamaan tilannetta.

Reuters, YLE24