USA:n Tyynenmeren-komentaja pyytää lisäjoukkoja

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Yhdysvaltain Tyynenmeren alueen joukkojen komentaja on pyytänyt puolustusministeriöltä alueelle lisää joukkoja estämään Pohjois-Korean "seikkailupolitiikkaa", jos Yhdysvallat hyökkää Irakiin. Pyynnöstä kertovat virkamieslähteet.

Komentaja Thomas Fargon mukaan joukkoja tarvitaan varmistamaan, ettei Pohjois-Korea päätä käyttää hyökkäystä hyväkseen ja ryhtyä "seikkailemaan".

Hän on pyytänyt sekä lisää sotilaita että lentokoneita ja sotalaivoja.

Lähteiden mukaan pyyntö on ollut viikkoja vireillä, mutta päätöksiä ei ole tehty. USA on korostanut, ettei sillä ole aikeita hyökätä Pohjois-Koreaan.

Etelä-Korea sanoo, ettei se ole havainnut mitään epätavallista liikehdintää Pohjois-Korean armeijassa. Yli miljoonan sotilaan armeijasta suuri osa on maiden välisen rajan tuntumassa.

"Liikehdintää Yongbyonin ydinlaitoksessa"

Yhdysvallat epäilee vakoilusatelliittiensa kuvien perusteella, että Pohjois-Korea on alkanut siirtää polttoainesauvoja kiistellyssä Yongbyonin ydinlaitoksessaan.

Yhdysvaltalaiset epäilevät, että siirtelyn kohteena voi olla myös ydinaseisiin kelpaavia käytettyjä polttoainesauvoja. Merkkejä niiden uudelleenkäsittelyn alkamisesta tai sen valmistelusta ei kuitenkaan ole.

Etelä-Korea sanoo, ettei se ole saanut vahvistusta tiedolle polttoainesauvojen siirtelystä, eikä myöskään pyynnölle yhdysvaltalaisten joukkojen lisäämisestä.

Pohjois-Korea ei ole kommentoinut kumpaakaan tietoa.

Reuters