1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Aikakauslehdet kahmivat lukijoita

Aikakauslehdet saivat viime vuonna 423 000 uutta lukijaa, kertoo vuoden 2002 Kansallinen mediatutkimus. Eniten uusia lukijoita ovat saaneet naisten yleis- ja erikoislehdet, samoin kuin asiakaslehdet.

Sanomalehtien lukijamäärissä esiintyy enemmän laskua kuin nousua. Suurin menettäjä on Uutislehti Demari, jolla lasku lukijamäärissä on melkein 16 prosenttia.

Sitä seuraavat Keski-Uusimaa/Hyvinkään Sanomat, Kansan Uutiset Viikkolehti, Hufvudstadsbladet ja Kauppalehti, joilla miinusta lukijamäärissä on reilut seitsemän prosenttia.

Ilta-Sanomat on menettänyt yli kuusi prosenttia lukijoistaan, kun taas Iltalehti on kasvattanut lukijamääräänsä melkein viidellä prosentilla.

Parhaiten sanomalehdistä lukijamääräänsä kasvatti Itä-Savo, jolla nousua oli noin kahdeksan prosenttia. Iltalehteä lukuun ottamatta muiden kasvajien lukijamäärät suurenivat prosentista reiluun kahteen.

Aikakauslehdistä selvimmin kasvoi TV-maailma, jonka lukijamäärä lisääntyi melkein 13 prosenttia. Nuorten lehdistä Mix nosti lukijoidensa määrää noin 11 prosenttia.

Kuitenkin suurimpien aikakauslehtien järjestys on pysynyt samana viime tutkimuksesta lukuun ottamatta Aku Ankkaa, joka on nostanut sijoitustaan listalla.

Naisten yleis- ja erikoislehtiryhmässä useat lehdet ovat lisänneet lukijamääriään. Suurimmat kasvajat olivat Glorian Ruoka & Viini sekä Kodin Pellervo noin yhdeksällä prosentilla.

Melkein kahdeksan prosenttia lukijamääriään lisäsivät IN ja Trendi. Selvää kasvua oli myös Cosmopolitanilla, Hyvällä Terveydellä ja Madamella.

Naistenlehdistä suurimmat lukijamenetykset koki Kunto Plus, joka menetti noin viisi prosenttia lukijamäärästään.

Kansallinen Mediatutkimus KMT on Levikintarkastus Oy:n tilaama ja Suomen Gallup Media Oy:n toteuttama jatkuva tutkimus. Sen perustana on 26 000 puhelinhaastattelua ja siinä tutkittiin 152:n sanoma- ja aikakauslehden lukijamääriä.

STT