Elokuvateollisuus jakoi Oscarit Hollywoodissa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Järjestyksessä 71. Oscar-gaalassa valittiin vuoden parhaaksi elokuvaksi Rakastunut Shakespeare. Samat elokuvat keräsivät useampia tunnuspalkintoja Hollywoodissa tuttuun tapaan.

Martin Chidsin ohjaama komedia Rakastunut Shakespeare palkittiin vuoden parhaan elokuvan Oscarin lisäksi myös parhaasta naispääosastaan ja naissivuosasta.

Amerikkalainen näyttelijätär Gwyneth Paltrow palkittiin suorituksestaan elokuvan naispääosassa Shakespeareen rakastuvana aikalaisena.

Judi Dench sai palkinnon parhaasta naissivuosasta roolistaan Elisabeth I:nä. Myös elokuvan puvustus sai tunnustuksen.

Ensimmäistä kertaa parhaan miespääosan palkinto annettiin ei-englannninkieliselle elokuvalle.

La vita è bella -elokuvan juutalaisisää esittänyt ja elokuvan myös ohjannut Roberto Benigni nappasi miespääosan Oscarin lisäksi myös tunnustuksen ei-englanninkielisten elokuvien sarjassa.

Parhaasta miessivuosasuorituksesta palkittiin näyttelijä James Coburn alkoholisti-isän roolistaan elokuvassa Afflicktion.

Parhaana ohjaajana Oscar-gaalassa palkittiin Steven Spielberg toisen maailmansodan aikaisesta kuvauksesta Pelastakaa sotamies Ryan. Elokuva palkittiin myös parhaasta leikkauksesta ja äänestä sekä tehosteista.

Tunnustus elämäntyöstä elokuvan parissa myönnettiin elokuvaohjaaja Elia Kazanille. Valinta ei saavuttanut gaalayleisön varauksetonta suosiota. Kazania syytetään 50-luvun kommunistipuhdistusten ilmiantajaksi Hollywoodissa.

Oscar-gaalan juontanutta näyttelijätär Woopy Goldbergiä paheksuttiin myös joissain tietotusvälineissä hänen amerikkalaisesta valtavirrasta poikenneesta kielenkäytöstään.

Lisää Oscar-gaalasta (video)