Geenimaidosta mahdollinen vientivaltti

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kuopion seudulla tarvitaan lähivuosina ehkä jopa 2 000 lehmää tuottamaan laktoferriiniä lääke- ja elintarviketeollisuuteen, kertoo Ylen aamu-tv.

Hollantilainen lääkeyritys on päättänyt keskittää aineen tuotannon Suomeen.

Ratkaisun taustalla on se, että yhtiö hankki muutama vuosi sitten omistukseensa kuopiolaisen biotekniikkayrityksen.

Lapinlahden Alapitkällä on syntynyt tänä vuonna jo yli 20 geenivasikkaa. Yhtä monta lisää syntynee vuoden loppuun mennessä.

Laktoferriiniä esiintyy äidinmaidossa, ja lypsylehmissä sitä tuottaa ihmisestä siirretty geeni. Aine lisää vastustuskykyä potilailla, joiden oma immuunijärjestelmä on heikentynyt esimerkiksi vahvan sädehoidon takia.

Aamu-tv:n raportti aiheesta (video)

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus