Saksan hallitus haluaa laskea korkotasoa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Saksan uusi keskusta-vasemmistolainen hallitus jatkaa keskuspankin painostusta korkotason alentamiseksi.

Erityisesti korkojen alentamista on toivonut valtiovarainministeri Oskar Lafontaine. Myös kansleri Gerhard Schröder on arvostellut keskuspankkia siitä, että se keskittyy liikaa vahvan valuutan ylläpitoon.

Uuden hallituksen mielestä uusien työpaikkojen luominen rahapolitiikan avulla on vähintään yhtä tärkeätä kuin inflaation torjuminen.

Lauantaina Duisburgissa pitämässään puheessa Schröder sanoi kunnioittavansa keskuspankin itsenäisyyttä, mutta toivoi sen kiinnittävän huomiota myös vastuuseensa Saksan talouskasvusta sen sijaan, että se valvoisi vain hintojen vakautta.

Niinikään lauantaina Saksan televisiolle antamassaan haastattelussa valtiovarainministeri Lafontaine korosti, että rahapolitiikalla on tärkeä rooli talouskasvun ja työllisyyden lisääjänä.

Itsenäisyyttään korostava Saksan keskuspankki ei toistaiseksi ole kiinnittänyt huomiota poliitikkojen vaatimuksiin. Pankin mielestä Saksan korkotaso on jo ennätyksellisen alhaalla, eikä Saksan talous osoita mitään merkkejä heikkenemisestä maailmanlaajuisesta talouskriisistä huolimatta.