Lahti-oppaat odottavat monipuolista matkailukesää

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Matkailijoita Lahteen saapuu perinteisesti muun muassa Venäjältä, Saksasta, Iso-Britanniasta, Espanjasta ja Italiasta.

Turistien kestosuosikki on vuodesta toiseen Lahden urheilukeskus hyppyrimäkineen. Ihmettelyä on aiheuttanut mäkien sijainti aivan kaupungin keskustan tuntumassa, kertoo Lahti-oppaiden puheenjohtaja Raija Sorsa.

Turisteja kiinnostava Alvar Aallon Ristinkirkko tiedetään usein jo entuudestaan, kertoo Raija Sorsa.

Ulkomaalaiset turistit hämmästelevät ilmaisia palveluita, mm. kirjaston maksuttomuutta. Myös kävijöille ilmaiseen Launeen Perhepuistoon on moni ihastunut, kertoo Raija Sorsa.

Lahden kaupunkia esitellään kesällä keskiviikkoisin niin turisteille kuin lahtelaisillekin opastetulla kierroksella.

Lahden Radio