1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Korkeakouluyksikko Puuvillatehtaalle vasta elokuussa

Porin korkeakouluyksikkö päässee aloittamaan Porin Puuvillatehtaan tiloissa aikaisintaan elokuun lopussa.

Alunperin korkeakouluyksikön piti muuttaa uusiin tiloihin jo kesäkuun puolivälissä.

Maanantainen tulipalo aiheutti useiden miljoonien markkojen vahingot korkeakouluyksikön tiloissa. Vahinkojen lopullinen suuruus selviää vasta korjaustöiden valmistuttua.

Korkeakouluyksikön katto tuhoutui palossa täysin. Vesivahingot aiheuttanevat kuitenkin suurimmat kustannukset. Kuivaustyöt aloitettiin jo maanantaina.

Keskiviikkona paikalla on tehty raivaustöitä ja jatkettu kuivauksia. Korkeakouluyksikön tilat olivat ennen paloa loppusilausta vaille valmiit. Vakuutus korvaa kaikki palosta aiheutuneet vahingot.

Satakunnan Radio