Teollisuusbarometri osoittaa nousevaa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Teollisuus ennakoi suhdanteiden hienokseltaan elpyvän lähikuukausina, vaikka näkymiä varjostaa kysynnän heikkous Euroopassa ja maailmankaupan hidastunut kasvu.

Suomen teollisuustuotteiden kysyntä osoitti piristymisen merkkejä ensimmäisellä neljänneksellä. Myös teollisuuden luottavaisuutta kuvaava suhdannebarometri kääntyi tammi-maaliskuussa nousuun.

Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton barometri osoitti huhtikuussa viittä pistettä, kun se oli viime vuoden lopulla 15 pistettä pakkasen puolella.

Barometrin mukaan teollisuuden kilpailuasema viennissä EU-maiden ulkopuolella on heikentynyt useiden maiden rahayksikköjen devalvoitumisen vuoksi. Suurin tuotantoa rajoittava tekijä on edelleen riittämätön kysyntä.

Samalla tuotteiden hinta jatkoi laskuaan ja vienti supistumistaan, nyt tosin aiempaa hitaammin.

TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroma arvioi, että teollisuuden taantuman pohja on saavutettu. Viennin jyrkkä supistuminen ja vientihintojen nopea aleneminen on kuitenkin huolestuttavaa.

Työvoimakustannusten nousu on myös ollut selvästi eurotasoa nopeampaa. Suomessa nousua on ollut nelisen prosenttia verrattuna muitten EU-maitten runsaan prosentin nousuun.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus