1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Rahapula rajoittaa maakuntamuseon palveluja Turussa

Heikko taloudellinen tilanne varjostaa edelleen Turun maakuntamuseon toimintaa. Museotoimenjohtaja Juhani Kostet on kuitenkin optimisti, sillä kesän supistukset näkyvät yleisölle vähemmän kuin alkutalvesta pelättiin.

Ratkaisuiksi löytyivät Kuralan Kylämäen aukiolon lyhentäminen kahdella viikolla molemmista päistä sekä opastettujen yleisökierrosten harventaminen Turun Linnassa.

Hankalin tilanne on Käsityöläismuseon esittäjien osalta, joiden palkkaamiseen pitäisi vielä löytyä rahaa, sanoo Kostet.

Taloudellisista vaikeuksista huolimatta Kansainvälistä museopäivää vietetään tiistaina Turun Linnassa muun muassa ritari- ja vankilakierroksin.

Lapsille tarkoitetut pikkuritarikierrokset ovat kello 15.00 ja kello 16.00 ja vankilakierrokset illalla. Museopäivän kunniaksi linna on avoinna huomenna myös illalla kello 19.00 - 22.00.

Turun Radio