Merimieslaulufestivaaleilla vankka lahtelaisedustus

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lahtelaisilla lauluntekijöillä ja -esittäjillä on vankka edustus ensi kesän merimieslaulufestivaaleilla Kotkassa.

Lahtelaisen Song Factory-ryhmän tuottamat kaksi laulua ovat selviytyneet Kotkan meripäivien 20-vuotiaan merimieslaulufestivaalin loppukilpailuun.

Arto Näverin esittämän merimiesjatsin "Näin voi käydä" tekijätiimiin kuuluvat esittäjän lisäksi Seppo Kankaanrinne ja Rauli Nordberg.

Pirjo Lehden tulkiseman "On tähteni näyttävä tien" -valssin ovat tehneet Seppo Korhonen, Rauli Nordberg ja Pirjo Lehti.

Finaaliin kelpuutettiin yli 50 laulusta kolme, niistä kaksi lahtelaistekijöitten.

Molemmat lahtelaislaulajat ovat myös mukana solistien finaalissa.

Viime kesänä Vuoden merilauluksi valittiin lahtelaisen Ari Mannelinin esittämä "Purjelaivojen aika", Arto Näveri sijoittui solistisarjassa toiseksi.

Lahden Radio