Kylmät säät verottaneet silakka- ja siikasaaliita länsirannikolla

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Meriveden kylmyys on vähentänyt silakkasaaliita länsirannikolla.

Kylmien säiden vuoksi tähän aikaan keväästä tapahtuva silakan kuteminen on vaikeutunut.

Lisäksi se on vaikuttanut myös siikasaaliisiin, sillä varsinkin pienempikokoisen siian ravintona on silakan mäti.

Meriveden lämpö on tällä hetkellä vain neljä, viisi astetta ja sen pitäisi nousta muutamalla asteella, jotta silakan kutu onnistuisi.

Kylmät säät ovat haitanneet etenkin silakan verkko- ja rysäpyyntiä, mutta myös jonkin verran troolausta.

Satakunnan Radio