Seurakuntavaalit eivät innosta nuoria

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Pohjois-Karjalassa seurakuntavaalien ehdokasasettelu noudattelee monin paikoin neljän vuoden takaisia asetelmia.

Nuoria on ehdolla vain muutamia eikä ehdokkaiden ja listojen määrä ole lisääntynyt. Esimerkiksi Joensuussa ehdokkaita on jopa kymmenkunta vähemmän kuin viime vaaleissa.

Monilla valitsijayhdistyksillä ehdokasasettelu jäi viime hetkeen. Ehdokaslistoja jätettiin seurakuntiin keskiviikkona vielä vähän ennen kirkkoherranvirastojen sulkeutumista.

Vaalien äänestysprosentin odotetaan jäävän alhaiseksi. Viime vaaleissa uurnilla kävi vain 13 prosenttia äänioikeutetuista.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on tämän kuun viimeisellä viikolla j varsinainen vaali pidetään 8. ja 9. marraskuuta.

Lähde: Pohjois-Karjalan radio