Oikeudenkäynti Aleksandr Nikitiniä vastaan on alkanut

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Oikeudenkäynti Kuolan ydinsaasteista tietoja kertonutta venäläisupseeria vastaan on alkanut Pietarissa. Venäjän Pohjoisen laivaston entistä kapteenia Aleksandr Nikitiniä syytetään maanpetoksesta ja vakoilusta.

Nikitin on koko ajan kiistänyt paljastaneensa salaisia tietoja ydinsukellusveneiden ympäristöriskeistä norjalaiselle ympäristöjärjestö Bellonalle. Hänen mukaansa kaikki tiedot oli jo julkaistu Venäjällä. Tästä huolimatta asiaa tutkinut Venäjän turvallisuuspalvelu piti tapausta alunperin maanpetoksena ja vakoiluna. Nikitin pidätettiin 10 kuukaudeksi helmikuussa 1996.

Tapaus Nikitin on ollut Venäjälle äärimmäisen kiusallinen, sillä se on saanut aikaan valtavan kansainvälisen huomion. Syyttäjä vaatii Nikitinille enimmillään 20 vuoden vankeusrangaistusta muun muassa valtiosalaisuuksien luovuttamisesta ulkopuolisille. Syyte perustuu Venäjän rikoslakiin, mutta myös puolustusministeriön salaisiin määräyksiin, joihin puolustus pääsi tutustumaan vasta tänään. Puolustus pitää syytteitä naurettavina ja niinpä Pietarin kaupunginoikeudessa istui tänään syytettynä mies, joka uskoo voittavansa jutun.

Nikitiniä tukevat monet johtavat ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöt ja hänen puolestaan on vedottu muun muassa Venäjän ja Yhdysvaltain presidentteihin sekä Euroopan unioniin.