Zhu: Kiinalla edessään rankka vuosi

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kiinalla saattaa olla edessään vaivalloinen vuosi, varoittaa maan pääministeri Zhu Rongji. Zhu arvioi talousnäkymiä linjapuheessaan kansallisen kansankongressin eli parlamentin vuosi-istunnon avajaisissa Pekingissä tiistaina.

Pääministerin mukaan Kiinan liittyminen Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi asettaa heikon kilpailukyvyn elinkeinoaloille huomattavia haasteita.

Kiinan täytyy puuttua erityisesti taloudelliseen tehottomuuteen ja korruptioon, Zhu painotti. Pääministeri vahvisti, että Kiinan hallitus pyrkii edelleen interventiopolitiikallaan tukemaan kotimaisen kysynnän kasvua talouskasvun pitämiseksi raiteillaan.

Mitään tiettyä kasvutavoitetta Zhu ei puheessaan asettanut. Kiinan talous on viime vuosina kasvanut aasialaisittain nopeasti, mutta muiden maiden kuten Japanin vaikeudet eivät jätä Kiinaakaan täysin koskemattomaksi.

Pääministeri ilmoitti kannattavansa presidentti Jiang Zeminin ajatusta yksityisyrittäjien hyväksymisestä kommunistipuolueen jäseniksi, jotta puolue puolestaan uudistuisi kyetäkseen vastaamaan nykyaikaistuvan Kiinan haasteisiin.

Taiwan kiitteli

Kansainvälistä politiikkaa käsitelleessä osuudessaan Zhu arvioi, että Kiinan kansainvälinen asema ja vaikutusvalta ovat alkaneet vahvistua maan liityttyä Yhdysvaltain johtamaan terrorisminvastaiseen rintamaan.

Zhu toivoi ennakoidusti, että manner-Kiinan ja Taiwanin pysähtyneet yhdistymisneuvottelut saataisiin pikaisesti käyntiin.

Pääministeri määritteli Kiinan ja Taiwanin saman valtakunnan osiksi ilman usein kuultua aiempaa viittausta siihen, että valtakunnan ainoa laillinen hallitus on Pekingissä.

Siten Zhun voidaan tulkita antaneen Taiwanille suurin piirtein tasa-arvoisen neuvotteluaseman, mitä saarella onkin vaadittu. Pehmeämmästä linjasta kieli myös Zhun toivomus suorista kauppa-, liikenne- ja postiyhteyksistä osapuolten välillä.

Taiwanin ulkoministeriön edustaja kannatti ehdotusta kommentoidessaan Zhun puhetta. Varsinaista uutta se ei ministeriön mukaan tarjonnut, mutta myös Taiwanissa ollaan valmiita jatkamaan pikaisesti neuvotteluja kunhan ne käydään tasa-arvoisuusperiaatteen pohjalta ja ilman ennakkoehtoja.

Kiina pitää Taiwania perinteisesti kapinallisena maakuntanaan ja on uhannut hyökätä saarelle, mikäli se julistautuu itsenäiseksi tai lykkää yhdistymisneuvotteluja loputtomasti.

Zhu itse tuskin ehtii todistamaan merkittävää muutosta asiassa. Hän, presidentti Jiang Zemin kuten myös kansankongressin puhemies Li Peng jättänevät kaikki paikkansa nuoremmille ensi maaliskuun puoluekokouksessa.

AFP, Reuters, STT, YLE24