Sienitauti uhkaa Uuden-Seelannin sammakoita

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Sienitauti, joka on tuhonnut sammakkopopulaatioita eri puolilla maailmaa, on levinnyt Uuteen-Seelantiin, kertovat tutkijat. Tauti voi pahimmillaan tuhota saarivaltion neljä ainoalaatuista sammakkolajia.

Uuden-Seelannin sammakkolajit ovat erittäin vanhoja, niitä voi pitää elävinä fossiileina, kertoo Canterburyn yliopiston tutkija Bruce Waldman.

Sammakoiden esi-isien arvioidaan liikkuneen maapallolla jo ennen dinosaurusten aikakautta eli 200 miljoonaa vuotta sitten.

Harvinaisinta sammakkolajia, Hamiltonin sammakkoa, on jäljellä vain 300 yksilöä. Ne elävät pikkuruisella kivikkoisella saarella, joka sijaitsee Uuden-Seelannin Pohjois- ja Eteläsaaren välissä.

Uuden-Seelannin tulitikkuaskin kokoisilla sammakoilla ei ole korvia, ne eivät kurnuta ja niiden poikasilla ei ole nuijapäävaihetta.

Lajeista kolme elää vain maalla, ja niiden varpaiden välin räpylä joko puuttuu tai on hyvin pieni.

Tutkijoiden mukaan sammakot ovat erittäin sitkeitä otuksia. Niiden tautiensietokyky on erittäin vahva. Näin ollen laajalle levinnyt, sammakoita tappava sairaus on vakava ympäristöuhka. Sammakot ovat monille tutkijoille tärkeä ympäristön tilan indikaattori.

Reuters