Ranskassa suuria vappumarsseja Le Peniä vastaan

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Arviolta 1,3 miljoonaa ihmistä marssi vappuna äärioikeiston presidenttiehdokasta Jean-Marie Le Peniä vastaan yli 110 paikkakunnalla ympäri Ranskaa.

Suurin äärioikeistonvastainen kokoontuminen järjestettiin Pariisissa. Siellä kadut tukkeentuivat suurimmista väkijoukoista sitten vuoden 1984, jolloin tunteita kuohutti koulutus.

Pariisissa myös Le Penin kannattajat olivat kaduilla. Poliisi arvoi marssijoiden määräksi 10 000 - 20 000. Le Penin kannattajat huutelivat Ranska ranskalaisille -iskulauseita.

Viranomaiset pitivät tilannetta hyvin tulenarkana ja lähettivät Pariisin kaduille lähes 4 000 poliisia valvomaan järjestystä.

Kaikki sujui kuitenkin rauhallisesti, vaikkakin takkuillen, koska väkeä oli niin t

avattomasti. Sairaalaan vietiin vain tungoksessa uupuneita.

Le Penin vastaehdokas, istuva presidentti Jacques Chirac on kehottanut malttiin sanoen, että demokratiassa politiikkaa tehdään vaaliuurnilla, ei kaduilla. Presidentin vaalien toinen kierros käydään ensi sunnuntaina.

Le Penin vastaisia mielensoituksia on järjestetty Ranskassa päivittäin sitten 21. huhtikuuta järjestetyn presidentin vaalien ensimmäisen kierroksen.

AP, AFP, Reuters