Argentiinassa laajoja mielenosoituksia

Argentiinassa kymmenet tuhannet ihmiset kerääntyivät tiistaina kaduille protestoimaan hallituksen tapaa hoitaa maata koettelevaa talouskriisiä. Lakot sotkivat pahoin pääkaupungin Buenos Airesin liikennettä.

Päivän mittaisen mielenosoituksen kutsui koolle Argentiinan ammattijärjestöjen keskusliitto CTA. Mielenosoittajat tukkivat Buenos Airesiin johtavat moottoritiet, polttivat autonrenkaita ja Yhdysvaltain lippuja. Myös monet opettajat ja valtion työntekijät ovat olleet vuorokauden mittaisessa lakossa. Osa yliopistoista peruutti tiistain luennot.

Mielenosoittajat vaativat lisää palkkaa inflaation myötä nousseiden elinkustannusten kattamiseksi.

Argentiina on useita vuosia kestäneen laman aikana ajautunut taloudelliseen kaaokseen, jonka seurauksena puolet ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella. Työttömänä on neljännes kansasta.

Maan korkeimmat virkamiehet vääntävät kättä Kansainvälisen valuuttarahaston vaatimuksesta, jonka mukaan Argentiinan pitäisi luopuoa kiistellystä rahalaista, joka kriminalisoi huonot taloudelliset päätökset ja valuuttojen siirron ulkomaille. Analyytikot uskovat, että lakia muutetaan.

Presidentti Eduardo Duhalde kuitenkin sanoo, ettei palkkoja voida korottaa inflaation kiihtymisen takia.

Reuters, AFP