Rovaniemen koulukiusatulle ei korvauksia

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Rovaniemen käräjäoikeus on tänään hylännyt koulussa kiusatun oppilaan äidin pojalleen hakemat vahingonkorvausvaatimukset.

Koulukiusatun äiti vaatii pojalleen vahingonkorvauksia muun muassa henkisistä kärsimyksistä ja erillisen opetuksen kustannuksista. Korvauksia vaadititin yhteensä 23.700 euroa

Kolme vuotta sitten alkaneen kiusaamisen jälkeen vanhemmat ottivat pojan pois koulusta ja opettajaopiskelijat ovat käyneet opettamassa häntä kotona.

Oikeudessa todetiin pojan kiusaamisen alkaneen jo ala-asteella.

Oikeuden päätöstä ohjasi kuitenkin se, että Korkalovaaran koulussa kiusaamisen oli heti puututtu ja tekijät oli puhuteltu. Käräjäoikeuden mukaan koulu oli muutenkin tehnyt voitavansa tapauksen suhteen.

Oppilaan asianajaja Ilkka Kinnunen hämmästelee käräjäoikeuden päätöstä.

Kinnusen mielestä päätöksestä jäi käsitys, että koulukiusaaminen oli oppilaan oma asia, eikä vakava.

-Osasin jollakin tavalla odottaakin, että näin siinä käy, Kinnunen sanoo.

Asia menee hovioikeuteen.