Tohtori Kuolema ehti tappaa ainakin 215 ihmistä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Brittilääkäri Harold Shipman ehti tappaa ainakin 215 potilastaan, kertoo perjantaina julkistettu selvitys.

Tuomioistuin on tutkinut 500 Shipmanin potilaan kuolemaa. Shipman ehti toimia lääkärinä 23 vuoden ajan.

Selvityksen väliraportin vahvistamien 215 uhrin lisäksi Shipmania epäillään vielä 45 muusta murhasta.

Arvostettu perhelääkäri tuomittiin vuonna 2000 elinkautiseen vankeuteen 15 iäkkään naisen tappamisesta vahvoilla heroiiniruiskeilla Pohjois-Englannissa. Uhrien ikä vaihteli 41 ja 93 vuoden välillä. Valtaosa uhreista oli naisia.

Shipmanin uskotaan aloittaneen tappamisen vuonna 1975, jolloin hän oli toiminut vuoden verran lääkärinä. Hän antoi tappavat ruiskeet joko kotikäynneillä tai vastaanotollaan ja väärensi uhriensa sairauskertomukset.

Shipmanin toiminnan tutkinta jatkuu

Tutkimusta johtavan tuomari Janet Smithin mukaan on hyvin huolestuttavaa, ettei Shipmanin toimintaan osattu puuttua aiemmin.

Maaliskuussa 1998 eräs lääkäri ilmoitti poliisille Shipmanin potilaiden kuolemista. Poliisi ei kuitenkaan löytänyt moitittavaa pikkukaupungin lääkärin toiminnasta.

Muutaman kuukauden päästä paljastunut testamenttitapaus johti kuitenkin poliisitutkintaan ja lopulta Shipmanin pidättämiseen. Oikeudenkäynnissä lääkäri vakuutti syyttömyyttään.

Uhrien määrän perusteella Shipman, 56, on ilmeisesti maailman toiseksi pahin sarjamurhaaja. Vuonna 1980 tuomitun kolumbialaisen Pedro Lopezin epäillään tappaneen kaikkiaan yli 350 ihmistä.

Raportti Shipmanista valmistuu kokonaan ensi vuonna.

Reuters, AP