DNA vahvisti ruumiin Pearliksi

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Amerikkalais- ja pakistanilaislähteiden mukaan DNA-testit vahvistavat, että Pakistanista löydetty ruumis on murhattu amerikkalaistoimittaja Daniel Pearl.

Murhatun Pearlin kuolemasta on todisteena videonauhaa

Kolme äärimuslimimiestä johdatti poliisin ruumiin löytöpaikalle toukokuussa. Näitä miehiä ei ole syytetty jutussa.

DNA-testin tulokset saattavat avata uudelleen oikeusjutun, jonka luultiin jo päättyneen, kun pakistanilainen tuomioistuin langetti alkuviikosta murhatuomiot neljälle muulle miehelle.

Tuomittujen asianajajat syyttelevätkin nyt viranomaisia hidastelusta poliisia avustaneiden miesten syyttämisessä.

Yhdysvaltalaistoimittaja Daniel Pearl siepattiin Pakistanissa tammikuussa. Helmikuussa Yhdysvaltain lähetystö sai videonauhan, jossa esitettiin Pearlin murha.

Pearlin siepanneet terroristit olivat uhanneet tappaa Pearlin, ellei pakistanilaisia Afganistanin sodassa otettuja vankeja vapautettaisi. Yhdysvallat ja Pakistan tyrmäsivät sieppaajien vaateet.

Heinäkuun puolessa välissä brittiläissyntyinen muslimisissi Ahmed Omar Saeed Sheikh tuomittiin Pearlin kaappauksen ja murhan päätekijänä. Omar Sheikh sai teostaan kuolemantuomion.

Reuters, YLE24