1. yle.fi
  2. Uutiset

Aikuisen nälkä on rajaton

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Asiantuntijat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että pientä koululaista pitkät iltapäivät yksin kotona ahdistavat ja aiheuttavat pitkän päälle käyttäytymishäiriöitä. Eka- ja tokaluokkalaiset tarvitsevat vielä aikuisen seuraa. Aikuisen nälkä on rajaton.

Lastenpsykiatrian professori Irma Moilanen Oulun yliopistosta toteaa yksioikoisesti, että lasta ei saa jättää liian aikaisin vastuuseen itsestään.

- Jos pakotetaan lapset liian aikaisin itsenäisyyteen, saadaan myöhemmin ihmetellä lisääntynyttä häiriökäyttäytymistä ja katuväkivallan lisääntymistä.

- On paljonkin tutkimustietoa siitä, että lasten levottomuus ja keskittymis- sekä käyttäytymishäiriöt lisääntyvät, jos heillä ei ole riittävän pitkään aikuista lähellään antamassa malleja ja normeja käyttäytymiselle, sanoo Moilanen.

Iltapäivätoiminnan pitäisi olla itsestäänselvyys

Elinkaaritutkimuksestaan tunnettu kehitys- ja kasvatuspsykologian professori Lea Pulkkinen pitää opetusministeriön esitystä pienten koululaisten vapaa-ajantoiminnan järjestämisestä hyvänä alkuna tärkeän ongelman ratkaisemiseksi.

- On melkein häpeä että meillä on mennyt näin pitkään ennen kuin asiaa on viety edes tälle tasolle. Pitäisi olla itsestäänselvyys, että koululaisille järjestetään iltapäivätoimintaa jos molemmat vanhemmat ovat työelämässä, sanoo Pulkkinen.

Pulkkinen muistuttaa, että useissa maissa alle 12-vuotiaan lapsen jättäminen yksin on rangaistavaa ja tulkitaan heitteillejätöksi.

- Muualla maailmassa asia on ratkaistu joko niin, että koulupäivät ovat huomattavasti pidempiä, tai kotiäitikulttuuri on vahvempi. Meillä on tämä omalaatuinen ongelma, että vanhemmat ovat yhä useammin töissä ja lasten oletetaan ottavan itse vastuun itsestään. Jotkut näistä kertomuksista saavat karmeitakin piirteitä.

Yksinolo lisää masennusta ja riskejä

Pulkkinen siteeraa kansainvälisiä tutkimuksia, joissa on todettu vielä jopa yläasteikäisten lasten olevan alttiita masentumiselle, ongelmakäyttäytymiselle ja huumeiden käytölle, jos he joutuvat viettämään yli kymmenen tuntia viikossa ilman aikuista.

- Kaikissa tutkimuksissa on yksiselitteisesti todettu, että varhainen päihteiden käytön aloittaminen on riski käytön jatkumiselle läpi elämän. Ja mitä enemmän lapsia jätetään ilman vanhemman turvaa, sitä suuremmassa vaarassa he ovat.

Pulkkinen korostaisi koulun vastuuta ja osuutta koululaisten elämässä.

- Meidän pitäisi lähteä rakentamaan koulun ympärille vapaa-ajan toimintaa, joka antaa nuorille ja lapsille sisältöjä ja toveriverkkoja, jotka kantavat elämässä eteenpäin. Näin ne myös parantaisivat suhdettä kouluun ja oppimiseen, hän korostaa.

- Esitys on hyvä alku kehitykselle, jota toivottavasti voidaan seuraavassa hallitusohjelmassa viedä eteenpäin, Pulkkinen painottaa.

Lue seuraavaksi