1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Saksa saa osan ensi vuoden EU-tuestaan ennakkoon

Yle Uutisten artikkeliarkisto

EU aikoo osin aikaistaa Saksan ensi vuoden maataloustukien maksua, jotta sateiden ja tulvien aiheuttamia vahinkoja saataisiin korjattua. Ensi tilivuodelta ennakkoon maksetaan 516 miljoonaa euroa. EU-komissio antanee menettelylle virallisen siunauksensa ensi keskiviikkona.

Tukia maksetaan etukäteen Saksan itäisiin osavaltioihin, pohjoisen Schleswig-Holsteiniin sekä Ala-Saksiin.

EU suunnittelee myös laajempaa apupakettia tulvista kärsineelle Saksalle.

EU:n maatalousbudjetin tilikausi alkaa lokakuun puolivälissä. Budjetti on kokonaisuudessaan 40 miljardia euroa.

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder on lykännyt ensi vuodeksi aiottuja veronalennuksia, jotta saataisiin varoja vaurioiden korjaamiseen.

Tulvavaurioiden korjaamiseen tarvittavista varoista on tullut lokakuussa järjestettävien parlamenttivaalien keskeisin teema.

Oppositiopuolueet lupaavat mm. kääntää Schröderin päätöksen veroaleen jäädyttämisestä päälaelleen, jos ne voittavat hallituspuolueet vaaleissa.

Reuters

Lue seuraavaksi