Lehmänmaito aiheuttaa diabetestä?

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lehmänmaidon epäillään edistävän nuoruusiän diabeteksen puhkeamista. Asiaa selvittää parhaillaan laaja kansainvälinen tutkimus, kertoo TV-uutiset.

Vaikka diabetes johtuu osin perintötekijöistä, muista syistä tärkein on ravinto. Tutkijoiden mukaan eniten viitteitä on juuri lehmänmaidon valkuaisen osuudesta sairauteen.

Tutkimuksessa on mukana vauvoja perheistä, joissa diabetestä on jo ennestään. Maidon valkuaisen uskotaan olevan riski juuri vastasyntyneille. Lisäksi se on mahdollista eristää lapsen ruokavaliosta tietyksi aikaa ilman ongelmia.

Tutkimusta tehdään 14 eri maassa, ja se kestää seuraavat 12 vuotta. Maito säilyy suositeltavien ruoka-aineiden joukossa ainakin sen ajan.

TV-uutiset