Abu Sayyaf väittää tiistain pommia omakseen

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Abu Sayyaf -sissiryhmä on ilmoittanut tehneensä Etelä-Filippiinien tiistaisen pommi-iskun, jossa kuoli 23 ihmistä ja loukkaantui noin 150. Armeija ei kuitenkaan usko ilmoitukseen, vaan sanoo ryhmän aiemminkin väittäneen muiden pommi-iskuja omikseen.

Abu Sayyafin johtajiin kuuluvaksi Hamsiraji Sali väitti tiistain pommi-iskua ryhmänsä tekosiksi ABS-CBN-televisiokanavan puhelinhaastattelussa.

Basilanin saaren joukkojen komentaja Bonifacio Ramos kuitenkin arvelee Salin valehtelevan saadakseen Abu Sayyafille huomiota. Ramosin mukaan ryhmä on saarroksissa Basilanilla, eikä juuri pysty toimimaan muualla.

Tuhoisa pommi räjähti Davaon lentokentän ulkopuolella Mindanaon saarella. Poliisi on jo pidättänyt iskusta ainakin viisi, joidenkin tietojen mukaan yhdeksän MILF-muslimiseparatistiryhmän jäsentä. Moron islamilainen vapautusrintama -ryhmä on kuitenkin kiistänyt syyllisyytensä.

Etelä-Filippiinit on jatkuvien taistelujen tanner

Filippiinien hallitus on jo yli 25 vuotta taistellut maan eteläosan muslimikapinallisia vastaan. Muslimeja on filippiiniläisistä viitisen prosenttia ja heistä valtaosa asuu muuta maata köyhemmän etelän saarilla.

MILF on kapinallisryhmistä suurin, ja sitä on aiemminkin syytetty useista pommi-iskuista Etelä-Filippiineillä. Abu Sayyaf taas on melko pieni ryhmä, joka on ilmoittanut ajavansa muslimien asiaa. Ryhmä on kuitenkin kunnostautunut lähinnä sieppauksin ja lunnasvaatimuksin. Sitä on epäilty yhteyksistä al-Qaida-terroristijärjestöön.

Davao sijaitsee noin tuhat kilometriä pääkaupungista Manilasta etelään. Se on Mindanaon suurin kaupunki ja sen 1,2 miljoonasta asukkaasta enemmistö on kristittyjä.

Yhdysvaltain erikoisjoukot ovat parhaillaan Mindanaolla, missä ne kouluttavat filippiiniläisiä sotilaita taistelemaan terrorismia vastaan. Filippiinien presidentin Gloria Macapagal Arroyon mukaan yhdysvaltalaissotilaat eivät saa osallistua taisteluihin muslimikapinallisia vastaan.

Reuters, AFP, DPA