1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sotarikokset

Sierra Leonen sodasta syytteitä johtomiehille

sotarikokset

YK:n Sierra Leonea varten perustama sotarikostuomioistuin on hyväksynyt syytteet sisäministeri Sam Hinga Normania ja kuutta muuta sodan osapuolten johtomiestä vastaan. Heitä syytetään sotarikosten lisäksi rikoksista ihmisyyttä vastaan sekä kansainvälisen humanitaarisen lain rikkomisesta kymmenvuotisessa sodassa.

Siviilit kärsivät suuresti Sierra Leonen sodassa

Hinga Norman oli sodan aikana Kamajor-ryhmän poliittinen johtaja. Kamajor taisteli hallituksen joukkojen rinnalla RUF-järjestön kapinallisia vastaan ja syyllistyi kapinallisten lailla raakuuksiin.

Pidätettyjen joukossa ovat RUF:n väliaikanen johtaja Issa Sesay ja edusmies Gibril Massaquoi. Syytetyistä kaksi on pakosalla, myös vuonna 1997 vallan kaapannutta sotilasjunttaa johtanut Johnny Paul Koroma.

Viime tammikuussa päättyneessä sodassa ei kaihdettu julmuuksia siviilejä kohtaan, muun muassa jäsenten katkaisuja, joukkoraiskauksia ja lasten pakottamista armeijaan.

Kymmeniä tuhansia ihmisiä kuoli, ja kaksi miljoonaa - kolmannes maan väestöstä - joutui pakenemaan kodeistaan.

Sodan haavoja yritetään parantaa myös totuuskomissiolla, joka aloittaa toimintansa ensi kuussa. Toisin kuin YK:n tuomioistuimella komissiolla ei ole tuomiovaltaa.

Reuters, AFP, YLE24

Lue seuraavaksi