Uutta tietoa apinan ja ihmisten aivoista

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kuopion yliopiston tutkijat ovat tunnistaneet satoja geenejä, jotka ovat erilaisia apinoiden ja ihmisten aivoissa. Saatujen tutkimustulosten toivotaan johtavan apinoilla tehtävien eläinkokeiden vähenemiseen.

Tutkimuksessa laitettiin DNA-sirulle 12 000 ihmisen geeniä ja näitä verrattiin apinan geeneihin. Erilaisia geenejä löydettiin useita satoja, kertoo tutkimusta selostanut FASEB Journal -julkaisu.

Lajien välisiä geneettisiä eroavaisuuksia tutkimalla voidaan ymmärtää paremmin esimerkiksi ihmisen sairastumisen syitä.

Vaikka ihmisen ja apinan DNA-näytteet eroavat vain yhden prosentin osalta, lajien välinen sairastumisalttius on hyvin erilainen.

Apinat esimerkiksi sairastuvat erittäin harvoin syöpään, hermostorappeumasairauksiin kuten Alzheimerin tautiin tai saavat aidsin puhkeamiseen johtavan HIV-infektion.

Tuore tutkimus antaa suuntaa mitkä apinoilla tehtävät eläinkokeet ovat järkeviä ja mitkä taas ajan hukkaa. Taloudellisesti DNA-sirun käyttäminen tutkimuksessa on järkevää, sillä yhden apinalajin genomin summittaisen järjestyksen selvittäminen perinteisillä menetelmillä voi maksaa lajia kohti noin sata miljoonaa euroa.

Tutkimuksen tekivät tutkimusjohtaja Garry Wong ja tohtoriopiskelija Markéta Marvanová Kuopion yliopiston A.I. Virtanen –instituutista. Yhteistyökumppaneina tutkimuksessa olivat ranskalainen University of Bordeaux ja lääkeyhtiö Aventis Pharma Pariisista.

Ylen ympäristötietopalvelu