1. yle.fi
  2. Uutiset

Ympäristönsuojelun vastainen liike nostaa päätään Venäjällä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Venäjän Novosibirskissä on perustettu Antiekologinen liitto –niminen kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on kerätä yhteen ympäristöjärjestöihin kyllästyneitä ihmisiä. Liikkeen mukaan ympäristöjärjestöt hidastavat luonnollista kehitystä ja vievät ihmiskunnan takaisin kivikaudelle, kertoo venäläinen uutistoimisto Battery.

Liikkeen mielestä ympäristöjärjestöt ovat uhka talouden kehitykselle.

Antiekologisen liiton mottona on "Ympäristöliike vie tuhoon”. Liiton perustajina on kaksi novosibirskiläistä toimittajaa.

Heidän mukaansa Venäjän on välttämätöntä luoda itselleen uusi kehitysideologia, johon ei kuulu ajatus luonnon suojelusta ihmiskunnan omien etujen vastaisesti.

Liitto ehdottaakin luonnonsuojelun lopettamista. Sen sijaan Siperian joet tulisi kääntää ja uusia kaatopaikkoja rakentaa ulkomaista ydinjätettä varten, koska näin ”isänmaa voi ansaita rahaa”.

Liitto on kertomansa mukaan saanut paljon kannatusta ja myönteistä palautetta erityisesti Venäjän teollisuusalueilta. Liiton edustaja kertoo, että ihmiset ovat tuohtuneita ympäristöjärjestöjen toiminnasta, muun muassa autoverojen kiristämisestä ja kaivosten sulkemisesta.

- Kaikki kertovat, että vihreät toimivat ulkomaisten yritysten laskuun. Niitä ei kiinnosta Venäjän talouden kehittäminen. Ympäristöhysteria hyödyttää vain Amerikkaa ja vie Venäjän tuhoon, liitto katsoo.

Tämän hetken tärkeimpänä tehtävänään liitto pitää sellaisten tiedemiesten ja asiantuntijoiden löytämistä, jotka voisivat purkaa myytit otsoniaukosta, ilmaston lämpenemisestä ja ydinjätteen vaaroista.

Liitto aikoo myös ilmaista kannatuksensa Moskovan pormestarin Juri Luzhkovin ehdotukselle Siperian jokien kääntämisestä niin, että ne laskisivat Pohjoisen Jäämeren sijasta Kazakstaniin.

Ylen ympäristötietopalvelu

Lue seuraavaksi