Kiina lähestyy jälleen Taiwania

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kiinan uusi pääministeri Wen Jiabao haluaa käynnistää uudelleen katkenneen vuoropuhelun Taiwanin kanssa. Peking toivoo neuvottelujen jatkamista mahdollisimman pian "yhden Kiinan periaatteen" pohjalta, Wen sanoi tiistaina.

Wen puhui lehdistötilaisuudessa tiistaina Kiinan kansankongressin kaksiviikkoisen kokouksen päätteeksi.

Kiina katkaisi neuvottelut Taipein hallituksen kanssa 1999, kun Taiwanin presidentti Lee Teng-Hui oli määritellyt Kiinojen suhteet "erityisiksi kahden valtion välisiksi".

Kiina pitää sisällissodassa vuonna 1949 irtautunutta Taiwania yhä kapinallisena maakuntanaan. Kiistapuolet ovat edelleen diplomaattisia ja sotilaallisia kilpailijoita, mutta kauppa- ja investointisuhteet niiden välillä alkoivat tiivistyä jo 1980-luvun lopulla.

Ainakin manner-Kiinan kannalta sillanrakennusneuvotelujen päämääränä olisi Kiinojen yhdistyminen. Demokraattinen Taiwan saisi tällöin luultavimmin jonkinlaisen erityisaseman Hongkongin mallin mukaan.

Maailmanpoliittinen maaperä ei tosin juuri nyt ole hedelmällinen tiiviiden lähentymisneuvottelujen aloittamiselle. Kiina ja Taiwan ovat ottaneet toisistaan täysin poikkeavat kannat suhteessa Irakin kriisiin.

Reuters, YLE24