1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Suomessakin keuhkokuume-epäily

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Myös Suomessa on yksi henkilö joutunut sairaalaseurantaan mahdollisen maailmalla leviävän vaarallisen keuhkokuumeen takia. Pääkaupunkiseudulla on hoidettavana Vietnamista palannut matkailija korkean kuumeen ja hengitysoireiden vuoksi.

Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, liittyvätkö sairastuneen oireet varmasti juuri Itä-Aasiassa leviävään keuhkokuumeeseen. Periaatteessa oireet kuitenkin sopivat tähän tautiin. Oireita ovat muun muassa korkea kuume, hengenahdistus ja yskä.

Potilaasta otettujen näytteiden tuloksia odotetaan lähipäivien aikana. Potilas voi hyvin, eikä hänellä sairaalahenkilökunnan mukaan ole hengenvaaraa. Hän saa Auroran sairaalassa antibioottihoitoa.

Vaaralliseen keuhkokuumeeseen on sairastunut WHO:n mukaan noin 170 ihmistä lähinnä Aasiassa. Heistä kymmenen on kuollut.

Suomen ohella vastaavia tautiepäilyjä on Euroopassa viime päivinä otettu sairaalaseurantaan myös Saksassa, Sveitsissä, Britanniassa ja Sloveniassa.

Tautiin eivät tehoa tavalliset lääkkeet eikä taudin aiheuttajaa tunneta.

Kansanterveyslaitos kehottaa Hongkongista, Vietnamista ja Singaporesta palaavia matkailijoita ottamaan yhteyttä lääkäriin, mikäli viikon sisällä matkasta nousee korkeaa kuumetta ja tuntee hengenahdistusta.

Kansanterveyslaitoksen terveydenhoitajat vastaavat toistaiseksi epidemiaan liittyviin kysymyksiin kello 9 - 17 numerossa 09 - 4744 7000.

STT, YLE24

Lue seuraavaksi