1. yle.fi
  2. Uutiset

Franks: Merkittävä terroripesäke tuhottu

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Liittouman joukot ovat tuhonneet merkittävän terroristitukikohdan Pohjois-Irakissa, sanoo joukkojen komentaja, kenraali Tommy Franks.

Franks ei täsmentänyt ilmoitustaan, mutta Yhdysvallat on useassa yhteydessä syyttänyt Pohjois-Irakissa toimivan Ansar al-Islam -ryhmän kehittelevän kemiallisia aseita yhdessä al-Qaida -verkoston tuella.

Franks totesi sunnutntaina lehdistölle sodan edenneen suunnitelman mukaan ja kiisti tiukasti huhut tauosta maasodassa.

Franksin mukaan Irak ei pysty estämään liittouman huoltokuljetusten sujumista ja sota jatkuu keskeytyksettä kaikilla rintamilla niin pohjoisessa, lännessä kuin Bagdadin tuntumassakin.

Myös Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld sanoi sunnuntaina, ettei Yhdysvalloilla ole tulitaukoaikeita.

Samaan aikaan liittouman sotilaat kuitenkin kertoivat toimittajille valmistautuvansa jopa usean viikon mittaiseen taukoon.

Komentajan mukaan liittouma on ottanut haltuunsa Etelä-Irakin öljykentät ja etenee nopeasti maan länsiosissa. Sodan jatkuminen kesään asti on Franksin mukaan mahdollista.

Franks myös kiistää lehdistötilaisuudessa Washington Post -lehden väitteet siitä, että puolustusministeri Donald Rumsfeld olisi tyrmännyt hänen pyyntönsä lisäjoukkojen lähettämisestä Persianlahdelle.

Operaatiossa kurdialueelle kuoli 130 ihmistä?

Irakin kurdialueella noin 130 ihmistä sai surmansa, kun yhdysvaltalaiset joukot ja tuhannet Irakin kurditaistelijat tunkeutuivat perjantaina kyliin Halabjan kaupungin ja Iranin rajan välillä.

Asiasta kertoi nimettömänä pysyttelevä korkea-arvoinen amerikkalaisvirkamies.

Vallatut kylät kuuluivat ääri-islamilaiselle Ansa al-Islam -ryhmälle, jolla Yhdysvallat uskoo olevan yhteyksiä al-Qaida-järjestöön. Ryhmä oli myös yksi syy Yhdysvalloille hyökätä Irakiin.

Kurdit ja amerikkalaiset saivat myös haltuunsa joitakin tärkeitä asiakirjoja, sanoo virkailija. Hän ei täsmentänyt, millaisista asiakirjoista on kyse.

Reuters, AFP, YLE24

Lue seuraavaksi