EU:n ruoka-apu kelpaa työttömille

Yle Uutisten artikkeliarkisto

EU:n ruoka-avulle on edelleen kysyntää.

Esimerkiksi Keminmaassa ruokapaketteja hakevien työttömien määrä on jopa kasvanut. Paketit sisältävät muun muassa vehnäjauhoja, makaronia, maitojauhetta, kaurahiutaleita ja näkkileipää.

EU:n ruoka-apua jakavat eri kunnissa seurakunnat, työttömien yhdistykset ja Mannerheimin lastensuojeluliitto.

Keminmaan työttömät ry:n toiminnanohjaaja Lea Törmänen sanoo, että ruoka-avustuksia jaetaan vuosittain.

Keminmaan työttömät ry jakaa huomenna vuoden ensimmäisen, vajaan neljän tuhannen kilon ruokaerän alueen työttömille Uiton pirtillä.