Kuu on jumaltarujen kuningatar

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Ihmiskunta on aikojen alusta nähnyt Kuun kasvavan ja hiipuvan. Kaikki kulttuurit ovat etsineet ilmiölle järkeensä käyvää selitystä. Grönlannin inuiitit arvelivat, että Kuun jumala Annigan ajaa ilkeyttään sisartaan Auringon jumalatarta Malinaa takaa, unohtaa syödä ja siksi laihtuu. Lopulta Anniganin on pakko pysähtyä syömään, ja kohta hän ilmestyykin taas pulleana jatkamaan jahtiaan.

Micmac-intiaanien legenda selittää paitsi Kuun kierron niin myös sen pinnan kuviot. Aikojen alussa jänis oli rohkea ja vahva metsästäjä, ja eräänä yönä se sai ansaansa itse Kuun. Paiste oli niin häikäisevä, että jänis paiskaisi savea sitä himmentämään. Kuu kuitenkin uhkasi koko jänisten sukua julmalla kuolemalla, ellei pääsisi kotiin, ja jänis taipui.

Edelleen Kuun kasvoilla näkyvät jäniksen heittämät savenroiskeet, ja kerran kuussa Kuu häipyy taivaalta pesemään kasvojaan, siinä koskaan onnistumatta. Jänis sen sijaan ei enää ole rohkea, vaan sen suu värisee pelosta ja sen silmät on Kuun valo polttanut iäksi punaisiksi.

Useimmissa kulttuureissa, niin kaukana toisistaan kuin ne olivatkin ajallisesti ja paikallisesti, Aurinkoa pidettiin jumalana ja Kuuta jumalattarena, usein Auringon vaimona tai sisarena. Inuiittien selitys on siinä suhteessa epätavallinen, joskaan ei ainutlaatuinen. Viikinkitarussa Aurinko on neito ja Kuu nuorukainen, ja yhdessä he kiitävät valjakolla taivaankannen halki susia pakoon.

Lapsionni Kuun suojeluksessa

Kuun naiseuden puolesta puhui tietysti kuun kierron ja naisen kuukautiskierron yhtäläinen pituus, joskaan kuukautiset eivät suinkaan ole olleet säännöllinen ilmiö naisten historiassa: jos ruokaa riitti, naiset olivat aina joko raskaana tai imettivät, ja nälkiintyneiltä kuukautiset jäivät muuten pois.

Yhteys oli kuitenkin riittävän selvä, jotta Kuusta tuli useissa kulttuureissa nimenomaan hedelmällisyyden jumalatar. Ehkä samasta syystä sekä micmacien tarussa että aivan toisaalla, eteläafrikkalaisessa legendassa, esiintyy keskeisenä jänis, erinomainen lisääntyjä.

Vanhoissa eurooppalaisissa pakanauskonnoissa Kuu eli kiertäessään kokonaisen naiselämän: ensimmäisessä neljänneksessään se oli nuori neito, täysikuuna äiti ja viimeisessä neljänneksessään vanhus, kunnes pimeni, kuoli pois.

Kuun jumala ja jumalatar: egyptiläinen Thoth ja intialainen Shiva. Thoth, jolla on ibiksen pää, oli myös kirjallisuuden jumala. Shiva on yksi hindulaisuuden voimakkaimmista jumalhahmoista, toisaalta tuhon tuoja, toisaalta jälleenrakentamisen suojelija.

Afrikkalaisille joruboille Kuu-äiti Jemaja oli sekä vahva että traaginen hahmo. Jouduttuaan veljensä raiskaamaksi hän kuoli suruun, mutta kuoleman hetkellä hänen kohdustaan syntyivät jorubojen 14 jumalaa ja jumalatarta ja lapsivesi tulvehti valtameriksi. Jemajan luista saivat alkunsa ensimmäiset ihmiset, nainen ja mies, ja hänen henkensä jäi iäksi varjelemaan lapsia.

Asteekkien tarun mukaan Kuu ja tähdet ovat Maan jumalattaren Goatlicuen lapsia, jotka ovat mustasukkaisia äitinsä suhteesta Auringon ja sodan jumalaan Hitzilopochtliin. Niinpä tämä piiskaa heidät tulikäärmeellä eli säteillään joka aamu niin, että heidän on lähdettävä taivaankannelta karkuun.

Kreikkalaisten Artemis oli ylijumala Zeuksen tytär ja Apollon kaksoissisar. Neidon mielipuuhaa oli vaellella vuorilla leijonia ja muita villipetoja metsästellen ja myös suojellen. Kuun lisäksi Artemis oli siveyden jumalatar. Roomalaisten Dianalla oli varsin samanlainen toimenkuva kuin Artemiksella, mutta erityistaitonaan Diana antoi hedelmällisyyttä ja helpotti synnytyksiä.

Siveydestä kaukana puolestaan oli roomalaisten toinen Kuun jumalatar Selene, joka tunnettiin ennen muuta lukuisista lemmenseikkailuistaan jumalpiireissä. Runoilijat, etenkin rakkausrunojen riimittelijät, ottivat hänet omaksi suojelijattarekseen. Sanottiin, että kuunsäteet kuolevaisten kasvoilla olivat Selenen suudelmia.

Suomalaisten Kalevalassa Kuun ja Auringon synnylle on oma luonnollinen selityksensä: Sotka muni kuusi kultaista ja yhden rautaisen munan alkumeressä kelluneen Ilmattaren polvelle. Siitä ne vierähtivät veteen, rikkoutuivat ja synnyttivät muun muassa Auringon ja Kuun, eli Kalevalan sanoin "yläpuoli ruskeaista päivöseksi paistamahan, yläpuoli valkeaista, se kuuksi kumottamahan".

Afrikan länsirannikolla elävien asantejen Kuu ja tähti -kuvio symboloi rakkautta, uskollisuutta ja tasapainoa ennen muuta miehen ja naisen kesken. Asantejen sananlaskun mukaan Pohjantähti odottaa järkkymättä miehensä Kuun paluuta.

Tuhansien vuosien perinne yhä arkipäivää muslimimaissa

Ihminen tajusi nopeasti, että kuun säännöllinen kierros oli oivallinen pohja ajan laskemiselle maanviljelyn ja uskontojen tarpeisiin. Siten syntyivät ensimmäiset kalenterit, joista vanhimmat ovat jopa 32 000 vuoden takaa.

Jääkaudella vaeltavat metsästäjät tekivät kuun liikkeiden mukaan viivoja ja kuoppia peuransarviin, ja Kiinassa kuvioitiin kuunkierto luunpaloihin, joilla voitiin myös ennustaa tulevaa. Kelttien alkuperäinen kuukalenteri oli druidien tarkkaan valvoma salaisuus, koska se oli samalla avain näiden ylipappien käyttämiin aakkosiin.

Vielä tänäkin päivänä lähes viidennes maailman väestöstä perustaa ajanlaskunsa pelkästään Kuuhun. Tuhansia vuosia itse uskontoa vanhempaan perinteeseen pohjautuen islamilaisten vuodessa on 12 kuukautta, sananmukaisesti, ja vuodessa noin 355 päivää.

Koko kalenterinkierto kestää 33 vuotta, sillä uusivuosi siirtyy vuosittain 10 tai 11 päivää eteenpäin. Uudenkuun ensimmäinen sirppi iltataivaalla kertoo uuden kuukauden alkamisesta.

Anniina Wallius YLE24

-KILPAJUOKSU KUUHUN, TOINEN ERÄ

-AVARUUSAJAN KULTAKUUME