1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Maailmassa jo yli 500 sars-uhria

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Maailmassa on torstaisten tietojen mukaan kuollut sarsiin yhteensä yli 500 ihmistä ja 7 400 on saanut tartunnan. Pahin tilanne on Kiinassa.

Kiina raportoi torstaina kuudesta uudesta sars-kuolemasta, mikä nosti kuolleiden määrän maailmassa 503:een. Uusia tartuntoja Kiinasta oli löytynyt 146.

Maailman terveysjärjestö WHO antoi torstaina matkustusvaroituksen Kiinan pohjoiseen maakuntaan Sisä-Mongoliaan, Tianjinin kaupunkiin sekä Taiwanin pääkaupunkiin Taipeihin. Jo ennestään ihmisiä on kehotettu välttämään turhaa matkustamista Pekingiin, Hongkongiin sekä Guangdongin ja Shanxin maakuntiin.

Kiinan hallitus ja WHO pelkäävät, että epidemia leviää Kiinan syrjäseuduille, missä se heikkojen hoitomahdollisuuksien takia voisi levitä räjähdysmäisesti.

Kiina ilmoitti eilen rankaisseensa yli 120 virkamiestä, jotka peittelivät epidemian alkuvaiheessa sen laajuutta.

Sarsista tehty ensimmäinen epidemiologinen tutkimus kertoi keskiviikkona, että kuolleisuus sarsiin on yli 60-vuotiaiden joukossa jopa 55 prosenttia ja sitä nuorempien joukossa noin 13 prosenttia.

Reuters

Lue seuraavaksi