Ensimmäiset kontit liikkuvat Barentsin käytävällä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Ensimmäinen Barentsin käytävää hyödyntävä tavarakonttikuljetus lähtee Kemin satamasta kohti Sallan rajanylityspaikkaa kuluvalla viikolla.

Kemi Shippingin huolintapäällikkö Timo Hiukka kertoo, että kontti tulee Kemiin Hampurista ja on ensimmäinen esimerkki suoraa pohjoisen reittiä ja samalla Sallan raja-asemaa käyttävästä suuremmasta tavarakuljetuksesta.

Huolinta- ja kuljetusyhtiöiden mukaan venäläisten kiinnostus kuljetuksiin Lapin kautta on hiljalleen heräämässä.

Suuret odotukset

Maailmalta tulevien tavaravirtojen ohjautumista Pietarin sataman sijasta Kemiin ja Sallan rajanylityspaikan avauduttua edelleen Venäjälle on ehditty jo odottaa.

Esimerkiksi voimakkaan vientiliikenteen satama Kemi on tällä hetkellä konttiomavaraisuudessa rajusti miinusmerkkinen.

Noin 70 prosenttia vientiin tarvittavista konteista on tuotava Kemiin tyhjinä, ei siis ihme, että Barentsin väylälle ladataan odotuksia.

-On suuri toive ja intressi saada luvut "kunniallisemmiksi". Kansainvälisellä vertailussa hyvän sataman konttiomavaraisuus on 70 prosenttia ja siihen meillä on vielä pitkä matka, sanoo Kemi Shippingin huolintapäällikkö Timo Hiukka.

Mutkia matkassa

Mitä Sallan raja-asemaan Venäjän puolella tulee, eivät huomattavat alkukangertelut varmaankaan ole kuvaa reitin toimivuudesta parantaneet.

Valmiille asemalle ei edelleenkään ole yhdistetty sähkölinjaa, tax-free myymälä on myös ilman sähköä ja valuutanvaihtokin saatiin avattua vasta pari viikkoa sitten.

Tavaraliikenteen käynnistymisen hyödyt olisivat huomattavat, mutta toistaiseksi ne vielä häämöttävät tulevaisuudessa.

Rajayhteistyökeskuksen projektipäällikkö Erkki Oikarinen kertoo, että pitkän tähtäimen suunnitelmissa on pystyä lisäämään Lapissa huolinta-, kuljetus- ja varastointipalveluja Venäjälle meneville kuljetuksille.

Tunnettuus kasvaa pikkuhiljaa

Nyt Kemistä Sallan kautta Venäjälle lähtevä ensimmäinen tavarakontti tulee Hampurista, josta sen Kemiin kuljetti säännöllistä viikoittaista konttilinjaa Kemiin ja Ouluun liikennöivä Saimaa Lines.

Yhtiön toimitusjohtaja Ilmari Jyläs uskoo, että pohjoisen reitti on hiljalleen vilkastumassa, kunhan kokemukset siitä välittyvät kauppahuoneille ja huolitsijoille.

Jyläs sanoo, että jokainen kontti joka lähtee liikkeelle, on avaamassa käytävää leveämmäksi.