Venäjä nousee vientimaiden ykköseksi?

Venäjästä on tulossa Suomen tärkein kauppakumppani, arvioi Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen päällikkö Pekka Sutela. Viime vuonna Saksa oli Suomen suurin vientimaa ja Venäjä oli viidennellä sijalla.

Sutela perustelee ennustettaan etenkin Pietarin ja Karjalan alueiden reippaalla talouskasvulla, Helsingin Sanomat kirjoittaa. Sutela sanoo, että Venäjällä kotimainen kulutus lisääntyy 10 prosenttia vuodessa.

Hänen mukaansa edellytyksiä kohentaa se, että lähitulevaisuudessa ei ole näkyvissä vuoden 1998 kaltaista talouskriisiä. Sen sijaan ruplan vahvistuminen lisää ostovoimaa.

Sutelan mukaan Venäjän talouden mahdollinen kasvuprosentti on 5 - 6 prosenttia vuodessa, mutta venäläiset tutkijat itse uskovat 2 - 3 prosentin kasvuun. Tutkijat perustelevat vaatimattomampia lukujaan sillä, että suurteollisuus on keskittynyttä, uutta yrittäjyyttä on vähän ja väestön terveydentila on kehno.

Suomesta viedään itänaapuriin koneita, kemianteollisuutta, paperia, pakkauksia ja ruokaa. Venäjältä puolestaan tuodaan raaka-aineita, kuten öljyä, kaasua, puuta ja metalleja.

Helsingin Sanomat